Suomessa toimivan teollisuusyrityksen edustaja seinätikkaiden toimituksesta
Tilasimme seinätikkaat Premekonilta osana kokonaistoimitusta, ja päädyimme juuri Premekonin tuotteisiin kolmesta tärkeästä syystä. Meillä oli jo aiemmin hyviä kokemuksia Premekonin muista tuotteista ja alallamme Premekonilla on vakiintunut maine laadukkaiden teollisuustikkaiden toimittajana. Samoin kokonaiskilpailukykyinen hinta ja hyvä hinta-laatusuhde olivat positiivisia asioita tilausta suunnitellessa.
Seinätikkaat räätälöitiin juuri tarpeisiimme sopiviksi
Seinätikkaat tilattiin haastavien olosuhteiden teollisuustiloihin, mikä aiheutti suunnittelulle ja toimitukselle omat vaatimuksensa. Premekon täytti kuitenkin kaikki toiveemme tuotteiden räätälöinnistä juuri meidän teollisuutemme tarpeisiin. Tikkaiden suunnittelu toteutettiin siten, että Premekon otti paikan päällä mitoitukset ja teki niiden perusteella meille piirustukset tuotteista. Jo suunnittelun aikana Premekonin asiantuntijat varmistivat, että tilaus vastaisi myös viimeisimpiä alalla vaadittavia määräyksiä ja standardeja, jolloin saatoimme tehdä tilauksen luottavaisin mielin.
Seinätikkaat sijoitettiin ahtaisiin paikkoihin ja kosteaan, korrodoivaan ympäristöön, minkä Premekon otti huomioon sekä koon että materiaalien suunnittelussa ja koko projektin toteutuksessa. Seinätikkaat varustettiin lisäksi Premekonin turvatuotteilla ja saimme myös vaijeritarraimet tilauksen mukana.
Sujuva projektitoimitus teki luottamuksen
Kuten aiemmat projektitoimitukset olivat todentaneet, Premekonin kokonaistoimitus oli meille tilaajan näkökulmasta vaivaton prosessi. Premekonin ymmärrys teollisuuden alastamme oli erinomainen, ja asiantuntijat osasivat ottaa tilojemme vaatimukset ja standardit huomioon toimituksessa.
Kiitoksen saa myös Premekonin itsenäinen toiminta, joka säästi osaltaan meidän omaa projektinhallinnan aikaamme ja tilauksen jälkitöitä. Meillä ei ollut tarvetta kysellä aikatauluista, asennuksesta tai muusta etenemisestä, sillä Premekonin asiantuntijat pitivät meidät hyvin ajan tasalla projektista.
Myös Premekonin tekemä seinätikkaiden asennus hoitui meille sopivana ajankohtana. Aikataulujen sovittaminen oli muutenkin sujuvaa projektin aikana, sillä meille oli tärkeää, että pystyimme vaikuttamaan toimituksen päivämäärään esimerkiksi prosessiesteiden vuoksi. Ja sovitut aikataulut pitivät aina!
Voin hyvillä mielin suositella Premekonin toimituksia teollisuuden alan yrityksille. Asiansa osaava henkilökunta, laaja tuotevalikoima ja erikoistoiveiden huomiointi tekevät Premekonista luotettavan toimittajan.
Premekon tekee sekä seinätikkaita, että askelmatikkaita teollisuuden tarpeisiin.