TERÄSKAITEET
Teräskaiteet ovat tarpeen silloin, kun halutaan turvata ihmisten liikkumista esimerkiksi hoitotasoilla ja muilla kulkureiteillä. Teräskaide on myös turvallisuustekijä, sillä kun liikutaan yli 500 mm korkuisella kulkutiellä, kohde täytyy varustaa putoamista estävällä kaiteella.
Valmistamme teräskaiteet kestävistä materiaaleista eri tiloihin
Premekonin teräskaiteet tehdään kestävästä rakenneteräksestä, jonka pintakäsittely tehdään joko maalaamalla tai kuumasinkitsemällä. Hitsattava sauma saadaan mahdollisimman siistiksi ja tiukaksi koska kaiteiden välijohteet laserleikataan putkilaserilla.
Kaiteiden putkentaivutuksen avulla saamme hitsattavat nurkat ja osat minimiin. Kiinnitämme kaiteen hoitotason rakenteeseen pulttiliitoksilla. Esimerkiksi betonilattiaan tai muihin pintoihin asennetaan roppaamalla lattiakaideholkit, joihin kaide voidaan asentaa.
Premekonin teräskaiteet ovat aina standardien mukaiset
Teräskaiteet ovat tarpeen teollisuusympäristöissä, joissa toimitaan koneiden ja laitteiden parissa. Hoidamme tilauksia eri kokoisten teollisuusyritysten tarpeisiin. Meillä onkin kattava tietotaito erilaisista projekteista ja erilaisten yritysten tarpeista.
Noudatamme teräskaiteiden valmistuksessa EN 14122 -hoitotasostandardia sekä RAK F2 -määräyskokoelmaa. Otamme huomioon myös alueiden ja asiakkaiden standardit.
Me toimitamme teräskaiteet kokonaisratkaisuna. Tähän kuuluu suunnittelu, valmistus, toimitus ja asennus kokonaisuutena. Vastuullisuutemme säästääkin aikaanne, jonka voit keskittää ydinosaamiseenne.
Näin etenet teräskaiteiden projektissa:
- Pyydä meiltä tarjous puhelimitse tai sähköpostilla
- Sovimme tapaamisen luoksesi, jos kohde niin vaatii tai tapaaminen on muuten tarpeellista
- Annamme lopullisen tarjouksen ja käymme sen kanssasi yhdessä läpi
- Kun hyväksyt tarjouksen, pidämme aloituspalaverin ja sovimme jatkosta.
Ota yhteyttä, niin pääset teräskaideprojektissa eteenpäin!
Näyttöä ammattimaisesta projektitilauksesta: teräskaiteet teollisuusalan tuotantolaitokseen
Premekonin kokonaistoimitukset mahdollistavat teräskaiteiden sujuvan, ammattimaisen ja laadukkaan projektitoimituksen jo suunnitteluvaiheesta päättyen itse asennukseen.
Esimerkkinä yhdestä onnistuneesta teräskaiteiden projektistamme on teollisuudessa toimivan yrityksen tuotantolaitokselle tehdyt teräskaiteet. Tässä toimituksessa asiakkaan työskentelytilojen turvallisuuden parantaminen oli keskiössä, ja kaiteet toimitettiin katselmoinnin perusteella turvallisuushavaintojen korjaamiseksi. Toimitimme teräskaiteeet tilauksen suunnittelusta asennukseen, ja kuten jokaisessa projektissamme, osaavat ammattilaisemme huomioi asiakkaan erikoistarpeet ja tilojen yleiset vaatimukset.
Ammattilaisten toteuttama suunnittelu on onnistuneen projektin lähtökohtana
Suunnittelu on osa jokaista projektiamme, sillä sen kautta luodaan pohja koko prosessin etenemiselle, lopputuloksen ennakoimiselle ja asiakkaan vaatimusten kohtaamiselle.
Toteututimme kyseessä olevalle teollisuusalan yritykselle suunnittelun oman suunnittelijamme paikan päälle tehdyn mitoituskäynnin kautta. Mittatilauksena tehtyjen kaiteiden kokonaismääräksi mitoitettiin suunnittelun perusteella yhteensä noin 300 metriä.
Teräskaiteiden ominaisuudet ja materiaalit valittiin tilojen tarpeiden mukaisesti
Jokainen projektimme toimitetaan siten, että se vastaa alan standardeja, teollisuusyritysten tilojen tarpeita ja asiakkaan mahdollisia omia erityistoiveita. Näin ollen tässä toimituksessa kaiteiden materiaali valittiin asiakkaan ympäristön vaatimustason mukaisesti ja teräskaiteiden toimitus sisälsi sekä maalattua, haponkestävää sekä verkotettua kaidetta. Verkotetun kaiteen tarkoitus on toimia turvallisuustekijänä ja estää tiloissa työskentelevien ihmisten raajojen työntymistä teollisuusympäristön koneiden väliin.
Kun siis tilaat teräskaiteet kokonaistoimituksena Premekonilta, voit varmistua ajankäytön ja kustannusten tehokkuudesta ja siitä, että tilaus soveltuu juuri mitoitetusti sinun yrityksesi tiloihin.
Premekon Oy | Puusepäntie 1, 54100 Joutseno | p. +358 207 920 570 | asiakaspalvelu@premekon.fi | Pyydä tarjous